Hupsista, taas tuli pitkä blogihiljaisuus! Tarkoituksenihan oli kirjoittaa tänne Antalyan-matkasta jo aikoja sitten (ennen kuin Välimeren äärellä hankittu rusketukseni pääsisi haalistumaan), mutta aina ei käy niin kuin on suunnitellut..
(Teko)syitä bloggauslykkäykselle (ooh, taisin keksiä uuden sanan!) minulla on tietysti pitkä lista. Ensinnäkin onnistuin unohtamaan meidän vanhan kameramme erään Antalyan suositun rannan erääseen nuhruiseen pukukoppiin. Tajusin unohdukseni vasta lentokentällä odotellessamme lentoa takaisin Ankaraan, jolloin oli jo liian myöhäistä tehdä asialle mitään. Luultavasti kameraunohduksen tajuaminen olisi ollut liian myöhäistä jo siellä rannalla, sillä epäilen, että pokkari vaihtoi omistajaa melko pian pukukopista poistuttuani. Hyvä minä, Ms. Hajamielisyys!
Kuten sanottua, kamera oli jo aika vanha eikä erityisen arvokas, mutta tunnearvoa sillä oli sitäkin enemmän. Ja sen muistissa oli katoamishetkellä lähes kolmekymmentä Antalyassa ottamaani kuvaa! M:llä oli onneksi matkassa myös upouusi järjestelmäkamera, ja siskonikin oli hyvin varustettu (kunnon turisteilla on tietysti kaikilla oma kamera mukana, ettei vaan mikään hetki tai maisema jää ikuistamatta..), joten kuvia kyllä riittäisi. Eräät eivät vaan saa millään ladattua ottamiaan kuvia koneelle. Tai eivät muka "ehdi" lähettää tai jakaa fotoja siskonsa iloksi. Ihastuttava kuvapostaus Antalyasta on siis edelleen mahdoton. No, nyt tiedätte ainakin sen, että siellä ei kannata unohtaa tavaroita rannalle. Kullanarvoinen matkavinkki, vai mitä!
Toinen hyvä syy kuukauden vaikenemiselleni on se, että aloitin heinäkuun puolivälissä kolmen kuukauden työharjoittelun. Olen siis joutunut totuttelemaan viime aikoina, pitkästä aikaa, "oikeissa töissä" käyvän ihmisen elämään. Ei siis mitään väitöskirjahaihattelua vähään aikaan (kaikkihan tietävät, että tutkijat, nuo mokomat yliopistonotkujat, viettävät oikeasti suurimman osan tehokkaasta työajastaan naamakirjassa kirjoitusinspiraatiota odotellen), vaan ankaran (hahahah!) säännöllistä yhdeksästä kuuteen (paitsi perjantaisin yhdeksästä kolmeen) -elämää. Ja se on kuulkaa rankkaa! Ei ehdi bloggaamaan niin usein kuin haluaisi, ei.
Mutta nyt on perjantai ja huomenna meillä alkaa viikon loma Izmirissä ja Çeşmessä. Lomalta palaan akut ja lomakuvat ladattuina ja viimeinkin syötän luettavaksenne kasan superhyperpirteitä reportaaseja Turkin aurinkorannoilta. I wish.
