Loppuvuosi pakettiin

Loppuaan lähestyvän vuoden viimeisenä kuukautena..

Ostimme vihdoinkin turkkilaisen maton. Se löytyi Lentävä matto (Uçan Halı) -nimisestä perinteikkäästä mattokaupasta Ankarasta. Matto on komea, mutta suureksi pettymyksekseni sen lento-ominaisuudet ovat huonot.

Kuvan laatu on mitä on, mutta tältä se suunnilleen näyttää.

Leivoin pipareita turkkilaisen suomen-oppilaani kanssa. Oli muuten aika hankalaa löytää kaikki piparitaikinaan tarvittavat mausteet Ankarasta! Turkkilainen maustevalikoima on luvalla sanoen surkea - edes suurimmista marketeista ei välttämättä löydy muuta kuin erilaisia grillaukseen ja köften/kebapin valmistukseen sopivia mausteita. Maustebasaarit ovat tietysti asia erikseen, mutta kyllä Silkkitien ajat ovat silti muisto vain nyky-Turkissa! Onneksi olin jo aiemmin hamstrannut itselleni Suomesta hyvän kardemummavaraston. Muskottipähkinät jouduin jauhamaan itse - en suosittele! Piparit onnistuivat kuitenkin yllättävän hyvin. Lopuksi maistelimme niitä glögin puutteessa Ikeasta ostetun kuuman mustaviinimarjamehun kanssa (Ikean glögi oli juotu taloudestamme loppuun jo aiemmin) ja kuuntelimme teemaan sopivaa musiikkia.

 
Ostin ison kasan turkkilaisia joulukortteja - tai uutta vuottahan niissä tietysti toivotellaan, mutta idea on sama. Pistin kortit postiin kuitenkin vasta Suomessa, koska a) sain ajatuksen korttien lähettämisestä niin myöhään ja b) Turkin posti.

Ankarassa satoi lunta, jo joulukuun alussa! Tuleekohan tästä yhtä kylmä talvi kuin pari vuotta sitten? Nyt joululomalta Suomesta palattuamme kaikki lumet olivat kuitenkin jo sulaneet pois. Harmi, sillä Suomen joulu oli tällä kertaa hyvin, hyvin musta, joten toivoin, että edes täällä etelässä (heh) olisi ollut vielä valkeaa.

Ankara - Winter Wonderland?

Melkein lumeton jouluaatto Savossa.

Sairastuin ankaraan (pun intended) flunssaan. Se tuotiin minulle ystävällisesti Ankarasta, kun olin saanut viettää jo yhden täysin terveen joululomaviikon Suomessa, kesti yli joulun ja sinnittelee edelleen. Vuosi vaihtuu siis vähän rauhallisemmissa merkeissä kuin tavallisesti, kotona Ankarassa yskää ja kurkkukipua parannellessa. Muille toivotan kuitenkin riehakasta uutta vuotta!

Miksi Angry Birdsit ovat vihaisia?

Turkin pääministeri Erdoğan esitti otsikon kysymyksen Angry Birds -firma Rovion toimitusjohtajalle vieraillessaan Suomessa marraskuussa. Pääministeri arveli pelilintujen vihaisuuden olevan haitallista lapsille. Rovion pomo vastasi tähän hämmentävään kysymykseen nokkelasti, että lintujen kiukkuisuus johtuu siitä, kun joku on vienyt niiden munat. Hyvin vastattu!

Jos Nokiaa ei lasketa (huoh..), Angry Birdsit ovat Koneen hissien ja liukuportaiden ohella tällä hetkellä ehkä näkyvin ja tunnetuin suomalainen asia Turkissa. Vihaiset linnut ovat näkyneet Ankaran katukuvassa jo pari vuotta - niin epäilyttävinä kopioina kuin aitoina tuotteinakin - ja viime kuussa törmäsin paikallisessa supermarketissa (siis siinä, josta on usein maito loppu ja vihannekset nahistuneita) jopa Angry Birds -mehuun. AB-oheistuotteiden tulva näyttää siis olevan loputon myös täällä Turkissa.

Erdoğanin Suomen-vierailusta revityt otsikot ja lähestyvä itsenäisyyspäivä saivat minut pohtimaan, mihin muuhun suomalaiseen olen törmännyt Turkissa. Niitä asioita ei ole paljon, ja ehkä siksi olen aina yhtä yllättynyt, jos vastaan tulee jotain Suomeen liittyvää. Syyskuun reissullamme huvituin eräästä kansilievetekstistä niin paljon, että tämä museokaupassa myynnissä ollut kirja oli pakko ostaa:

"Turk's Little Prince charms the whole world" - Helsinki Sanomat - FINLAND [Jopas on onnistunut kuva.]

Eräänä syksyisenä viikonloppuna keittiömme ikkunan eteen oli puolestaan ilmestynyt tämän perisuomalaisen tuotteen rippeet (tätä on ehkä vaikea uskoa, mutta ei, me emme osallistuneet ko. Finlandia Vodka -pullon tyhjentämiseen tai rikkomiseen millään tavalla..):

Miten jonkun heitto sattuikin osumaan juuri talon ainoiden suomalaisten ikkunan eteen?

Viinan lisäksi Suomi tunnetaan maailmalla esimerkiksi formulakuskeista - näköjään myös Turkissa. Istanbulin liikennemuseossa on näytillä Keijo "Keke" Rosbergin F1-auto 1980-luvun alusta. Ja käydessäni lokakuussa yhdessä Ankaran isoimmista ostoskeskuksista huomasin erään vaatekaupan ulkopuolella jotenkin tutun näköisen kaverin:

"Iceman" esittelee tietysti talvivaatteita.

Tunnetuista suomalaisista puheen ollen: Vaikka Turkissa ei kyseistä juhlaa vietetäkään, joulupukki on näin joulun lähestyessä yleinen näky Ankarassa, kuten olen aiempinakin vuosina havainnut. Eilen siinä samaisessa supermarketissa, joka myy Angry Birds -mehua, bongasin kuitenkin erään toisen Pohjoismaan yrityksen tulla Turkin joulukoristemarkkinoille. Vain onko tekojoulukuusen mainostaminen norjalaisena vain halpa markkinointikka?

Nyt olisi norjalainen uudenvuodenkuusi (!) tarjouksessa.

Oikein hyvää ensimmäistä adventtia!

Roadtrip Turkissa, osa 2: Bodrum, Efesos, Kuşadası, Pamukkale

Ehkä on aika päivittää taas blogia, ennen kuin reissun aikana hankittu rusketus on ehtinyt haalistua kokonaan. 

Päivät 3–7: Bodrum

Bodrum on erityisesti brittien suosiossa oleva lomakohde, josta olimme kuulleet etukäteen paljon – sekä hyvää että pahaa. Joidenkin mielestä paikka on elähtänyt turistirysä, missä ihonsa käräyttäneet auringonpalvojat pääsevät näppärästi eroon rahoistaan krääsäkojuilla ja hikisissä yökerhoissa. Cool ehkä joskus 80-luvulla. Jotkut taas pitävät Bodrumia yhtenä Turkin hauskimmista lomailupaikoista. Odotukseni olivat siis ristiriitaiset, kun suuntasimme Pergamonista kohti Turkin lounaisosaa. 

Vietimme Bodrumin niemimaalla vajaat viisi päivää. Hotellimme sijaitsi muutaman kilometrin päässä varsinaisen Bodrumin kaupungin keskustasta Gümbet-nimisessä lomakylässä. Valitsimme hotellin hyväksi kehutun, yksityisen rannan perusteella – Bodrumin keskustan uimaranta ei kuulemma ole mitenkään erikoinen. 

Hotelli osoittautui onnistuneeksi valinnaksi ja ranta oli niin mukava ja rauhallinen, että ensimmäinen kokonainen päivä kului suurimmaksi osaksi uiden ja aurinkoa ottaen. Ei tietoakaan rantatuoleja jo ennen aamupalaa pyyhkeillä varailevista britti- ja saksalaisturisteista! Syyskuu on siitä hyvä kuukausi rantalomailuun Turkissa, että vilkkain sesonki on jo ohi, mutta lämpöä riittää edelleen. (Näin tuli todettua jo vuosi sitten Çeşmessä.) Meriveden lämpötilakin oli juuri sopiva; virkistävää, muttei kuitenkaan liian kylmää. Edes iltapäivätuulien myötä välillä aika korkea aallokko ei haitannut. 

 

Kävimme toki tutustumassa myös Bodrumin keskustaan, sillä pelkkä rannalla makailu käy ajan mittaan tylsäksi. Pääsimme kaupungille kätevästi dolmuksella eli minibussilla. Kävimme Bodrumin ristiretkeläisten 1400-luvulla rakentamassa viisitornisessa linnassa, jossa sijaitsee hieno meriarkeologinen museo. Linnasta oli hyvät näkymät kaupunkiin. Parituntisen kierroksen jälkeen istuskelimme vierasvenesatamassa ja söimme ylihintaisen lounaan. Laskun loppusumma oli jännästi paljon isompi kuin ruokalistan hinnat ja kuittia ei tietenkään näytetty missään vaiheessa.. Näin sitä turistia jymäytetään! Muuten Bodrum vaikutti ihan ok:lta lomakaupungilta – kauniita valkoisia taloja ja leppoisa ranta-alue. Emme tosin nähneet kaupungista kuin sen osan, missä Turkin varakas jetset-porukka tykkää lomailla. Bodrumin toinen puoli on yökerhojen ja hieman halvempien hotellien täyttämä vilkkaan yöelämän keskus. 

Bilepaatti

Tutustuimme yhtenä päivänä M:n työkaverin suosituksesta myös noin parikymmentä kilometriä Gümbetistä sijaitsevaan Gümüşlükin kylään. Sen pieni satama on täynnä mereen kurottavia kalaravintoloita. Vaikka tämä viehättävä kalastajakylä vaikuttikin aluksi hieman vähemmän turistirysältä kuin monet muut Bodrumin alueen potentiaaliset vierailukohteet, huomasimme viimeistään ravintolan laskun tullessa, että kyllä Gümüşlükissäkin on hinnoissa paljon ilmaa. Bongasimme paikassa myös koko reissun ensimmäiset suomalaisturistit! Mukava iltapäiväretki joka tapauksessa.

Päivät 7–8: Efesos ja Kuşadası

Lopulta oli aika jättää Bodrumin rannat taakse ja suunnata hieman takaisinpäin, ylös länsirannikkoa reissun seuraavaan historialliseen kohteeseen eli Efesokseen. Efesos, joka oli yksi antiikin ajan merkittävimmistä kreikkalaisista kaupungeista, on Turkin suosituimpia nähtävyyksiä laajalle alueelle levittäytyvine, erittäin hyvin säilyneine raunioineen. Eikä ihme – paikka on todella upea. Etenkin Celsuksen kirjaston mahtava julkisivu, joka oli pitkään täysin raunioina mutta pystytettiin 1970-luvulla uudelleen alkuperäisiä rakennuskiviä käyttäen, teki minuun suuren vaikutuksen. Keskikesän kuumuudessa Efesoksessa on varmasti tukalaa valtavien turistilaumojen puristuksissa, mutta nyt väkeä oli vähemmän ja vierailusta sai enemmän irti. Ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka, myös muille kuin kaltaisillemme historiaintoilijoille! 

Rehellistä markkinointia

 

Rauniokissa..

..ja sen kaveri.

Nike

Efesoksessa käynnin jälkeen ajoimme viettämään vielä hiukan rantaelämää läheiseen Kuşadasın kaupunkiin – suosittu turistikohde sekin. Tätä paikkaa kohtaan minulla oli vielä Bodrumiakin suuremmat ennakkoluulot. Uskollinen matkaseuramme Lonely Planet kuvaa Kuşadasıa äärimmilleen viritetyksi turismikoneeksi. All-inclusive-hotellimme (jossa meillä ei missään nimessä olisi ollut varaa viettää yhtä yötä enempää) sijaitsi kuitenkin sen verran kaukana kaupungin keskustasta, että emme lopulta päässeet/joutuneet tutustumaan kunnolla tämän pelottavan kuuloisen ”turismikoneen” toimintaan. Hotellin yksityinen ranta sen sijaan oli ehdottomasti paras tähän asti Turkissa näkemistäni. Tasainen hiekkapohja, tyyni meri ja jälleen mukavan vilvoittava veden lämpötila. Lähes täydellistä! Saksalaisturistien kansoittama ranta ei tosin ollut yhtä rauhallinen kuin Gümbetissä testaamamme, mutta en antanut sen häiritä. Plussaa myös täysihoidon hintaan sisältyvästä rakısta (muita ruokia ja juomia tietenkään unohtamatta) ja hotellin ravintolan terassilta näkemästäni upeasta auringonlaskusta. 

Päivät 8–9: Pamukkale

Loman toiseksi viimeisenä päivänä hyvästelimme vastahakoisesti hotellin rantoineen ja käänsimme auton nokan kohti lomamme viimeistä etappia Pamukkalea. Siellä meitä odotti kodikkaan pikku hotellin lisäksi jälleen yksi Turkin suosituimmista vierailukohteista, kalkkikivestä muodostuneet pengermät mineraalivesialtaineen. 

Päädyimme sattumalta aloittamaan paikkaan tutustumisen pengermien juurelta. Siellä piti ottaa kengät pois ennen kuin lähti kiipeämään ylös valkoista jäävuoren näköistä rinnettä, jota pitkin virtasi lämmin mutta raikas vesi. Altaissa kahlaaminen oli virkistävä kokemus, ja monet turistit myös uivat niissä. Pamukkalen vedellä on kerrottu olevan esimerkiksi iho- ja sydänsairauksia parantava vaikutus, mutta nykyään altaissa uintia, samoin kuin pengermillä kävelyä on rajoitettu, että ainutlaatuiset luonnonmuodostelmat eivät tuhoutuisi. Toivottavasti tästä hienosta nähtävyydestä ja Unescon maailmanperintökohteesta pidetään hyvää huolta! 

Pengermän huipulla sijaitsee antiikin Hierapolis, eli saimme nähdä vielä yhdet rauniot tälle reissulle. Huipulla on myös kylpylä, Kleopatran allas, johon johdetaan rinteiden mineraalivettä. Altaan pohjalla on antiikinaikaisia, 2000 vuotta vanhoja pylväitä ja pilareita, joiden seassa uiskennella. Kylpylän kallis, turistilta rahat pois -henkinen sisäänpääsymaksu ei kuitenkaan houkutellut, joten jätimme uimisen väliin. Sen sijaan pulahdin vielä seuraavana aamuna hotellin uima-altaassa ennen lähtöä takaisin Ankaraan. Se olikin viimeinen uintini ulkoilmassa tälle vuodelle.

Roadtrip Turkissa, osa 1: Çanakkale, Troija, Ayvalık, Pergamon

Tämä on niitä postauksia, jotka olisi järkevää tehdä jo paikan päällä, eikä vasta viikkoja myöhemmin. Mutta yritetään. 

Teimme syyskuun lopulla viikon mittaisen lomamatkan Turkin länsirannikolle. Olimme tällä kertaa liikkeellä autolla, koska muuten olisi ollut hankalaa päästä kaikkiin niihin paikkoihin, joissa halusimme käydä. Tarkoitus oli yhdistää historia ja rantaloma. Kiersimme siis antiikin raunioita, joita Turkissa on valtavasti juuri Egeanmeren alueella, mutta pisimmän pätkän viikosta vietimme Bodrumissa, yhdessä Turkin suosituimmista rantakohteista.

Tällä matkalla riitti ruokaa kerjääviä kulkukissoja.

 

Päivät 1–2: Çanakkale ja Troija

Ensimmäinen yöpymispaikkamme oli Çanakkale, jonne saavuimme noin yhdeksän tunnin ajon jälkeen Ankarasta. Çanakkale, joka on Istanbulin ohella Turkin ainoa kahdessa maanosassa sijaitseva kaupunki, on tunnettu ennen kaikkea ensimmäisen maailmansodan aikaisesta Gallipolin taistelusta Osmanien valtakunnan ja Ison-Britannian välillä. Osmanien voittoon päättynyt taistelu käytiin Gallipolin niemimaalla, joka kuuluu kaupungin Euroopan-puoleiseen alueeseen. Siellä sijaitsee nykyään valtava muistomerkki ja museo. Euroopan puolelle olisi päässyt lautalla, mutta emme käyneet siellä, sillä olimme tulleet Çanakkaleen ihan muista syistä. Çanakkale tunnetaan nimittäin myös siitä, että sieltä käsin on lyhyt matka käydä tutustumassa kuuluisaan Troijan rauniokaupunkiin. Troijalta ei voi välttyä kaupungin rantabulevardilla, sillä siellä on Troijan pienoismallin vieressä näytillä valtava Troijan hevonen. Tämä nimenomainen hevonen ”esiintyi” Brad Pittin tähdittämässä elokuvassa Troija vuonna 2004. Elokuvahevonen lahjoitettiin myöhemmin Çanakkalen kaupungille ja siitä tuli yksi paikan vetonauloista.

Hotellin parvekkeelta räpsäisty laatukuva. Bongaa goril.. eikun hevonen!

Çanakkale osoittautui erittäin mukavaksi kaupungiksi. Gallipolista kiinnostuneiden australialais- ja uusiseelantilaisturistien lisäksi liikkeellä oli paljon opiskelijoita – vaikka Çanakkalessa on vain noin 100 000 asukasta, kaupungilla on oma yliopisto. Tunnelma oli rento ja ihmiset ystävällisiä. Pidin etenkin mainitsemastani rantabulevardista, jonka ympärille kaupungin vilkas ilta- ja yöelämä keskittyy. Çanakkalen merimuseo oli myös kiinnostava. Harmillista kyllä, merimuseon laitamilla sijaitseva 1400-luvulla rakennettu Çimenlik-linna oli valitettavasti museokäyntimme aikaan kiinni. Ihminen ei voi koskaan saada tarpeekseen keskiaikaisista linnoista, tiedättehän. 

"Menivät, eivät päässeet eivätkä tule koskaan pääsemään läpi." Isänmaallista paatosta merimuseossa.

 

Linna, johon en päässyt. Nyyh.

Çanakkalesta suuntasimme Troijaan. Lonely Planetissa väitetään, että parhaan kuvan siitä, millaista Troijassa joskus oli, saa Çanakkalen keskustan pienoismallin avulla. Oppaassa annetaan ymmärtää, että itse rauniokaupunki on paljon mainettaan epäkiinnostavampi, sillä nähtävää on säilynyt nykypäiviin vain vähän. Me kuitenkin yllätyimme positiivisesti. Jos sivuseikkoihin mennään, pidin kyllä enemmän Çanakkalen keskustan Troijan hevosesta kuin itse Troijaan 1970-luvulla rakennetusta versiosta. Varsinaiset rauniot olivat kuitenkin mielenkiintoinen kokonaisuus ja vuokraamamme audio-oppaan avulla saimme niistä paljon irti. 

Hevosen sisään pääsi kiipeämään ja kurkistamaan ikkunoista. Tällaiseksikö Homeros sen kuvitteli?

Troijan koira.

 

Myös alueella suoritettujen arkeologisten kaivausten historia on varsin kiinnostava. Paikan löysi ja myyttisen, Homeroksen Ilias-runoelmasta tutun Troijan olemassaolon todisti kiistelty saksalainen arkeologi Heinrich Schliemann 1870-luvulla. Schliemannin tutkimusmenetelmät olivat varsin erilaiset kuin nykyajan arkeologien. Kaivaukset suoritettiin niin hätäisesti, että paljon arvokasta aineistoa tuhoutui. Schliemann onnistui kuitenkin löytämään Troijasta ison kulta-aarteen, jonka hän salasi kaivausapulaisiltaan ja salakuljetti pois Turkista, vaikka toisin oli sovittu. Löytyneet kultakorut Schliemann lahjoitti aluksi vaimolleen (!) ja myöhemmin Berliinin historialliselle museolle. Mies myös ajoitti osan löytämistään Troijan jäänteistä tuhannella vuodella pieleen. Voi Schliemannia!

 

Museokissa.

 

Päivät 2–3: Ayvalık ja Pergamon 

Troijasta matka jatkui henkeäsalpaavia merimaisemia ihaillen Ayvalıkkiin. Ayvalık on viehättävä pieni rannikkokaupunki, joka on jakautunut mannerosaan ja saareen. Saarta kutsutaan Cundaksi tai Alibeyksi. Me yövyimme saaressa, mutta ehdimme myös tutustua Ayvalıkin keskustaan. Saarella tuuli kovaa – normaalia loppukesästä ja syksyllä – ja yöllä saattoi kuulla meren kohinan hotellihuoneeseen. 

Entinen kreikkalaiskirkko, nykyinen moskeija.

 

Seuraavana päivänä ajoimme Ayvalıkista noin tunnin matkan Pergamoniin, missä meitä odotti seuraava historiallinen tutustumiskohteemme. Pergamonin antiikin Kreikan aikaiset rauniot koostuvat Akropolis-kukkulasta ja sen juurella sijainneen terveyskylpylä Asklepieionin jäänteistä. Kukkulan laella olisi ollut esimerkiksi hellenistisen teatterin ja Pergamonin kirjaston rauniot, mutta emme tehneet niihin lähempää tuttavuutta. Päivä oli kuuma ja osalla kahden hengen seurueestamme oli jo sen verran kiire Bodrumiin virkistymään, että kiersimme kunnolla vain Asklepieionissa. Muinainen terveyskylpylä, jonne ihmiset tulivat aikoinaan läheltä ja kaukaa saamaan helpotusta vaivoihinsa esimerkiksi unihoitojen ja terveyslähteen veden avulla, oli kyllä sekin näkemisen arvoinen. Parantava vesi virtaa alueella edelleen. En kyllä uskaltautunut juomaan! 

Akropolis. Tuonne(kaan) en päässyt.

Historia häikäisee.

Ja sitten kohti Bodrumia.