Izmir - We'll meet again!

Ja nyt vähän tuoreempaa lomaraporttia. Vietimme syyskuun puolivälissä viikon Ҫeşmessä, Turkin läntisimmässä niemenkärjessä. Samalla reissulla kävimme Izmirissä, josta on niemen kärkeen noin tunnin ajomatka.

Kun näkee palmuja, tietää olevansa lomalla.

Izmir on kaupunki, jota kaikki paikan tuntevat – etenkin turkkilaiset – kehuvat maasta taivaisiin. Nyt minulle tuli vihdoinkin tilaisuus ottaa selvää, pitävätkö kehut paikkaansa. 

Parin päivän perusteella tuntuu siltä, että Izmirissä, Turkin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Egeanmeren rannalla, tosiaan on jotain erityistä. Ymmärrän kyllä, mikä kaupungissa viehättää erityisesti maallistuneita nuoria turkkilaisia, joista paikalliset ystäväni ja tuttuni enimmäkseen koostuvat. Siellä on jotenkin hyvin eurooppalainen ja vapautunut tunnelma. Tämän huomaa jo ihmisten pukeutumisesta – huiveja näkyy katukuvassa vielä vähemmän kuin Ankarassa, ja etenkin nuorten naisten asut ovat rohkeita verrattuna siihen, mitä muualla Turkissa, jopa Istanbulissa, näkee. Suomen kesässä mikroshortsit ja lyhyet mekot ovat joka teinin ja vähän vanhemmankin "tytön" perusvaatetus, mutta täällä Turkissa harva nainen uskaltaa pukeutua niin paljastavasti, vaikka ei käyttäisikään huivia. 

Parasta Izmirissä on pitkä Kordonin rantabulevardi, jota reunustavat lukuisat terassiravintolat ja kahvilat. Sieltä bongasin myös nimenomaisesti lenkkeilyyn tarkoitetun päällystetyn reitin. Kyltissä kielletään kulkeminen radalla ilman urheilujalkineita! Tämä viimeistään sai minut ihastumaan Izmiriin. Ankaraan, lenkkipoluttomaan elämään tottunut osaa arvostaa. 

Tällaisia kylttejä ei näe Ankarassa.

Rantabulevardia olisi voinut kävellä vaikka koko päivän ja hengittää sisäänsä meren tuoksua, mutta kävimme toki myös katsomassa matkaoppaassa mainostettua kellotornia ja upein mosaiikkilaatoin koristeltua vanhaa moskeijaa. Ne sijaitsevat samalla aukiolla lyhyen kävelymatkan päässä rannasta.

Illalla palasimme bulevardille ihailemaan upeaa auringonlaskua ja istuskelemaan terassille kylmien juomien ääreen.

Ettei postaus päättyisi liian seesteisiin tunnelmiin, on lopuksi todettava, että Izmirilläkin on kyllä omat synkät puolensa. Ainakin jos tarkastelee paikan menneisyyttä. Kaupunki tunnettiin ennen Smyrnana ja suurin osa sen asukkaista oli kreikkalaisia – aina 1920-luvun alkupuolelle asti. Tällöin hetkeksi Turkilta Kreikan haltuun siirtyneessä kaupungissa syttyi ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa tulipalo, jossa kreikkalaisten asuttamat kaupunginosat paloivat maan tasalle.

Vanhaa..

Palosta selvinneetkin kreikkalaiset joutuivat myöhemmin jättämään Smyrnan Turkin ja Kreikan välisen väestönvaihtosopimuksen myötä, ja paikasta tuli lähes sataprosenttisesti turkkilaisten asuttama. Vanhoja, kreikkalaistyyppisiä rakennuksia jäi jäljelle vain muutama. Miltäköhän Izmir/Smyrna näyttäisi nykyään, jos 90 vuotta sitten ei olisi käynyt niin kuin kävi? 

..ja uutta Izmiriä.