Ja nyt vähän tuoreempaa lomaraporttia. Vietimme syyskuun
puolivälissä viikon Ҫeşmessä, Turkin läntisimmässä niemenkärjessä. Samalla
reissulla kävimme Izmirissä, josta on niemen kärkeen noin tunnin ajomatka.
| Kun näkee palmuja, tietää olevansa lomalla. |
Izmir on kaupunki, jota kaikki paikan tuntevat – etenkin
turkkilaiset – kehuvat maasta taivaisiin. Nyt minulle tuli vihdoinkin tilaisuus
ottaa selvää, pitävätkö kehut paikkaansa.
Parin päivän perusteella tuntuu siltä, että Izmirissä, Turkin
kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Egeanmeren rannalla, tosiaan on jotain
erityistä. Ymmärrän kyllä, mikä kaupungissa viehättää erityisesti maallistuneita
nuoria turkkilaisia, joista paikalliset ystäväni ja tuttuni enimmäkseen
koostuvat. Siellä on jotenkin hyvin eurooppalainen ja vapautunut tunnelma.
Tämän huomaa jo ihmisten pukeutumisesta – huiveja näkyy katukuvassa vielä
vähemmän kuin Ankarassa, ja etenkin nuorten naisten asut ovat rohkeita
verrattuna siihen, mitä muualla Turkissa, jopa Istanbulissa, näkee. Suomen
kesässä mikroshortsit ja lyhyet mekot ovat joka teinin ja vähän vanhemmankin "tytön"
perusvaatetus, mutta täällä Turkissa harva nainen uskaltaa pukeutua niin
paljastavasti, vaikka ei käyttäisikään huivia.
Parasta Izmirissä on pitkä Kordonin rantabulevardi, jota
reunustavat lukuisat terassiravintolat ja kahvilat. Sieltä bongasin myös
nimenomaisesti lenkkeilyyn tarkoitetun päällystetyn reitin. Kyltissä kielletään
kulkeminen radalla ilman urheilujalkineita! Tämä viimeistään sai minut
ihastumaan Izmiriin. Ankaraan, lenkkipoluttomaan elämään tottunut osaa
arvostaa.
| Tällaisia kylttejä ei näe Ankarassa. |
Rantabulevardia olisi voinut kävellä vaikka koko päivän ja hengittää sisäänsä meren tuoksua, mutta kävimme toki myös katsomassa matkaoppaassa
mainostettua kellotornia ja upein mosaiikkilaatoin koristeltua vanhaa moskeijaa. Ne sijaitsevat samalla aukiolla lyhyen kävelymatkan päässä rannasta.
Illalla palasimme bulevardille ihailemaan upeaa
auringonlaskua ja istuskelemaan terassille kylmien juomien ääreen.
Ettei postaus päättyisi liian seesteisiin tunnelmiin, on lopuksi todettava, että Izmirilläkin on kyllä omat synkät
puolensa. Ainakin jos tarkastelee paikan menneisyyttä. Kaupunki tunnettiin
ennen Smyrnana ja suurin osa sen asukkaista oli kreikkalaisia – aina 1920-luvun
alkupuolelle asti. Tällöin hetkeksi Turkilta Kreikan haltuun siirtyneessä kaupungissa syttyi
ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa tulipalo, jossa kreikkalaisten asuttamat kaupunginosat paloivat maan tasalle.
| Vanhaa.. |
Palosta selvinneetkin kreikkalaiset joutuivat myöhemmin jättämään Smyrnan Turkin ja Kreikan välisen
väestönvaihtosopimuksen myötä, ja paikasta tuli lähes sataprosenttisesti
turkkilaisten asuttama. Vanhoja, kreikkalaistyyppisiä rakennuksia jäi jäljelle
vain muutama. Miltäköhän Izmir/Smyrna näyttäisi nykyään, jos 90 vuotta sitten ei olisi käynyt niin kuin kävi?
| ..ja uutta Izmiriä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti