sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Aasialainen Istanbul ja Prinssisaaret


Luulitte jo varmasti, että tämän blogin tarina on lopussa, kun postaukset äkkiä loppuivat. Sukulaiset ja ystävät huokasivat ehkä helpotuksesta. Enää ei tarvitsisi väen väkisin velvollisuudentunnosta kahlata läpi näitä pitkiä ja tylsiä blogitekstejä maasta, joka ei kiinnosta ketään muulloin kuin kebabravintolan jonossa baarien sulkemisaikaan. Puhumattakaan niistä loputtomista, amatöörimäisen surkeista, selvästi jollain kännykkäkameralla räpsityistä kuvista!  Pahempaa kuin naapurin sedän esittelemät tärähtäneet lomakuvat.

Mutta hahaa, väärässä olitte! I’m back! Minulla on ollut niin kiireinen alkukevät, etten ole ehtinyt tehdä mitään muuta kuin pakata ja purkaa matkalaukkua. Konferenssi Bostonissa, pääsiäinen Istanbulissa, viikon työntäyteinen reissu Suomeen (johon sisältyi myös piipahdus länsinaapurin puolella Tukholmassa).. En ole mikään superihminen, joten bloggaus joutui siinä kaikessa kiireessä vähän pitemmälle tauolle.

Niin, siitä pääsiäisestä Istanbulissahan minun piti kirjoittaa. (Olen hidas pääsemään asiaan.) Tämä oli jo toinen pääsiäinen putkeen kyseisessä kaupungissa, mutta tällä kertaa oleskelimme enimmäkseen Istanbulin vähemmän tunnetuissa osissa Aasian puolella Bosporinsalmea. Euroopan puoli on meille jo sen verran tuttu, että halusimme tällä kertaa nähdä jotain muuta. 

Hotellimme sijaitsi Bostancın kaupunginosassa. Toisella puolella meri, toisella pitkä ostoskatu Bağdat. Nopea lauttayhteys Euroopan puolelle lähellä. Ei hassumpaa! 

Äkkiseltään voisi kuvitella, että Istanbulin Aasian-puoleinen osa olisi jotenkin köyhempää ja nuhruisempaa seutua kuin turistien kansoittama eurooppalainen Istanbul, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi valitsemamme hotellin naapurusto näytti jopa vauraammalta ja siistimmältä kuin vaikkapa Beyoğlun alue Bosporin toisella puolella. Monet Istanbulin hienostokaupunginosista sijaitsevat juuri Aasian puolella.

 
Parasta Bostancıssa oli meren läheisyys. Pääsiäisviikonloppu oli lämmin ja aurinkoinen, joten pitkää rannanmyötäistä kävelytietä oli mukava kuljeskella. Kulkukissatkin nauttivat auringosta! 


 
Toisaalta alueella on myös erinomaiset ostosmahdollisuudet. Bağdat-katu on täynnä kauppoja ja kahviloita tutuista ketjumyymälöistä kalliimpiin merkkiliikkeisiin. Vaikka katu ei ole kävelykatu Euroopan-puolen vastineensa Istiklalin tavoin, ankaralaisiin ostoskatuihin verrattuna jalkakäytävät olivat mukavan leveät.


 
Ottomaanihuvilaa jäljittelevä Vakko-tavaratalo Bağdat Caddesilla. Näyttää kalliilta ja myös on sitä - en mennyt sisälle.
Pääsiäislauantaina tutustuimme läheiseen Kadıköyn kaupunginosaan. Siellä sijaitsevasta lauttasatamasta on tiheät yhteydet Euroopan puolelle. Kaupunginosa ei ole yhtä kaunis kuin Bostancın seutu, mutta siellä on monia viihtyisiä baareja ja ravintoloita. Baarikadut olivat illalla vähintään yhtä vilkkaita kuin Istanbulin suosikkikaupunginosieni Beyoğlun ja Galatan alueella. Vietimme hauskan illan Rakı ve Balık (raki ja kala) -nimisessä paikassa. 

Haydarpaşan rautatieasema Kadıköyssä
Bostancısta pääse lautalla kätevästi (noin puolessa tunnissa) Prinssisaarille, jotka sijaitsevat Marmaranmeressä Istanbulin edustalla. Nämä yhdeksän saarta ovat saaneet nimensä saarille karkotetuista Bysantin prinsseistä. Nykyään ne toimivat kesäaikaan istanbulilaisten pakopaikkana kaupungin kuumuudesta ja liikenteen melusta. Saarilla on toinen toistaan hienompia 1800-luvun pitsihuviloita ja kauniita hiekkarantoja. Viehätystä lisää autoliikenteen puuttuminen – liikkuminen paikasta toiseen onnistuu hevoskyydillä, pyörällä (jonka voi vuokrata paikan päällä) tai jalan. Hevoskärryt tuntuivat tosin kulkevan turkkilaisen tyyliin aika hurjaa vauhtia, joten jalankulkijoiden kannattaa olla varovaisia autoilukiellosta huolimatta! 


Kävimme saarista tunnetuimmissa, Heybeliadassa ja Büyükadassa (suursaari). Heybeliadassa yritimme etsiä matkaoppaan mukaan saaren korkeimmalla kohdalla sijaitsevaa vanhaa ortodoksiluostaria, mutta koska meillä ei ollut käytössämme kunnollista karttaa, emme löytäneet reittiä luostarille. Sen sijaan päädyimme kiipeämään eräitä pitkiä portaita, joiden yläpäässä näkymä alas merelle yli huviloiden kattojen oli upea. Saimme kiivetessämme seuraa (onneksi hyväntahtoisesta) kulkukoiralaumasta, joka seurasi meitä ylös asti ja vielä pitkän matkaa takaisin. Koiria saarilla riittää! Tarinan mukaan istanbulilaiset ovat aikoinaan yrittäneet ratkaista kaupungin kulkukoiraongelmaa siirtämällä kaikki koirat Prinssisaarille..

Heybeliadan suurin lokki  


Kunnostettu puoli on myynnissä
Myös yksi Büyükadan päänähtävyyksistä on luostari. Tämän luostarin löysimme helpommin – oli vain seurattava turistilaumaa ja hevoskärryjä. Reitti vei kauniiden huvilarivistöjen läpi. Hiukan ylempänä näimme niityillä ja metsissä laiduntavia lehmiä ja hevosia sekä kauniista kevätpäivästä nauttivia piknikseurueita. Maisemat olivat jälleen kerran mahtavat. Noin tunnin kävelyn jälkeen edessä oli reitin vaikein osuus, pitkä ja jyrkkä nousu, jonka päässä luostari sijaitsee. Onneksi ylhäällä oli pienen, alun perin 500-luvulla perustetun Aya Yorgin (Pyhän Yrjön) luostarin ja kirkon lisäksi myös ravintola, jonka terassilla rankka kiipeäminen sai palkintonsa.  




 
Etenkin Büyükada oli jo nyt, lämpimänä huhtikuun lauantaina, täynnä saariin tutustumaan tulleita turisteja (saarilla asuu vakituiseen vain noin 15 000 ihmistä), joten voin vain kuvitella, millainen hässäkkä saarilla on kesäaikaan! Varsinkin lauttamatkat ovat varmasti tuskallisia yli 30 asteen helteessä, täyteen ahdetussa paatissa. Nyt lautoilla oli vielä melko väljää – ainakin istumapaikka löytyi kaikille. Suosittelenkin tekemään saariretken keväällä tai syksyllä, jos mahdollista. Kesäisin, etenkin viikonloppuina, Prinssisaaret ovat vähän liiankin houkutteleva virkistäytymiskohde.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti