Paluu Ankaraan arkeen

Täällä taas, Ankarassa! Tai no, ollaanhan me oltu takaisin "mestoilla" jo melkein kaksi viikkoa, mutta kun ajatukseni ovat olleet pitkän Suomi-loman jälkeen vielä vahvasti kotimaassa, en ole oikein saanut bloggausinspiraatiota.

Ankaran kesä on pitkä ja kuuma, kuten olemme taas saaneet kokea. Toukokuussa ennen lähtöä täällä oli vielä kauniin vihreää ja puut kukkivat, mutta nyt maisema alkaa jo vähitelleen muuttua kuivan ruskeaksi. Olohuoneen ilmastointilaite, joka talvella toimii lisälämmittimenä, on ollut kovassa käytössä, ja jouduimme hankkimaan myös makuuhuoneeseen (jonne omistaja ei jostain kumman syystä ollut katsonut tarpeelliseksi asentaa ilmastointia) tuulettimen. Iltaisin on kyllä mukavaa oleskella terassilla, joka on silloin ihanan viileä.

Paluu Ankaraan on ollut ristiriitaisten tunteiden sävyttämä. Taisin olla Suomessa liian pitkään ja ehdin taas kotoutua sinne siinä määrin, että uusi sopeutuminen turkkilaiseen meininkiin on ollut hieman hankalaa. Aluksi tuntui, että kielikin on unohtunut ihan täysin. Kaipuu Suomen kesään ja yöttömään yöhön on edelleen kova, varsinkin kun tiedän, että pääsen seuraavan kerran käymään Suomessa vasta marraskuun harmaudessa.

Lisäksi kesä on expat-piireissä jäähyväisten aikaa. Todella moni niistä ihmisistä, joihin olemme saaneet tutustua ja ystävystyä tämän ensimmäisen Turkin-vuoden aikana, on nyt muuttamassa tai on jo muuttanut pois Ankarasta ulkomaankomennuksen päättyessä. Olemmekin paluumme jälkeen osallistuneet useisiin läksiäisjuhliin ja vielä useampia on edessä lähiviikkoina. Haikeaa, mutta on kai vain yritettävä tottua siihen, että ihmisiä tulee ja menee.

Toisaalta oli mukavaa palata tähän jo kodilta tuntuvaan asuntoon. Myös tulevia matkoja on kiva suunnitella. Elokuun alussa on luvassa pikkusiskoni vierailu Ankaraan. Tietenkään emme aio viettää täällä koko viikkoa (kuten on tullut todettua, Ankaran saa helposti näytettyä parissa päivässä), vaan käymme myös parin päivän visiitillä Istanbulissa ja viikonlopuksi suuntaamme Antalyaan. Emme ole itsekään käyneet siellä tähän mennessä kuin lentokentällä, joten odotan tuota reissua innolla. Ah, Välimeri, aurinko ja pitkä hiekkaranta..

Syyskuussa suuntaamme puolestaan Izmiriin ja Çeşmeen viikon yhdistetylle kaupunki- ja rantalomalle. Sinne olemme yrittäneet saada myös kavereita mukaan - ajatuksena olisi jonkun mukavan merenrantahuvilan vuokraaminen porukalla - mutta vielä emme ole onnistuneet saamaan matkaseuraa. Joten vinkki-vinkki, majoitus on vielä varaamatta ja ajankohta lukkoon lyömättä! ;)

Ilta alkaa jo hämärtää (toisin kuin siellä Suomessa, höh) ja näen ikkunasta, kuinka Ikean valot syttyvät laakson reunalla. Runollista, eikö? Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa tämä postaus.   

Ainutlaatuinen Kappadokia

Merhaba pitkästä aikaa! 

Olen ollut viimeiset pari viikkoa Suomessa ja blogin kirjoittelu on jäänyt vähemmälle. Nyt on kuitenkin korkea aika kertoa toukokuun alussa tekemästämme viikonloppureissusta Kappadokiaan – vielä kun matka on melko tuoreessa muistissa. Kunnon bloggari bloggaisi tietysti mieluiten jo paikan päältä tai heti reissulta palattuaan, mutta sori, minä en ole niin aikaansaava. 

Kappadokia on Unescon maailmanperintökohde muutaman tunnin ajomatkan päässä Ankarasta kaakkoon. Alueella purkautui aikoinaan tulivuori, joka jätti jälkeensä savupiipunmuotoiset kivi- ja luolamuodostelmat, jollaisia ei pääse näkemään missään muualla maailmassa. 

Monet alueen asukkaat asuvat edelleen tuhkakivestä rakennetuissa luola-asunnoissa, mutta parin viime vuosikymmenen aikana turismi on kasvanut alueella valtavasti ja suuri osa luolista toimii nykyään hotelleina. Mekin asuimme sellaisessa, mikä oli jo yksinään unohtumaton elämys. Luolahuoneemme oli luonnollisesti hiukan kylmä ja kostea, mutta se on pieni harmi, jos sisällä näyttää tältä:

Hotellimme ulkoapäin

Parasta Kappadokiassa oli kuitenkin kuumailmapallolento, jolle osallistuimme varhain lauantaiaamuna, viideltä auringon noustessa. Kappadokia on täynnä kuumailmapallofirmoja, jotka järjestävät lentoja tuon upean seudun yllä. Lento pitää varata etukäteen ja se ei ole mitään halpaa lystiä, mutta jotenkin retkeen syytämämme eurot (kyllä, maksun voi suorittaa vain euroina) unohtuivat lennon aikana kokonaan.  Hintaan kuului buffetaamupala, noin tunnin kestävä lento 16 hengen kuumailmapallossa (yksityisiä lentojakin saa varattua, mutta emme sentään ole mitään roopeankkoja..) ja shampanjatarjoilu lennon jälkeen. Saimme lennosta muistoksi myös kunniakirjat.

Meille osui todella leppoisa ja asiantunteva ”lentokapteeni”, brittiläinen Mike, joka hauskuutti meitä kuivalla huumorillaan läpi lennon. Koko kuumailmapalloretki oli uskomattoman upea elämys, hienointa, mitä olen tähän asti Turkissa kokenut. Hei, katsokaa nyt näitä maisemia:

  

Tutustuimme viikonlopun aikana myös ulkoilmamuseoon, jossa kivimuodostelmiin pääsi tutustumaan jalkaisin. Siellä oli monta luolakirkkoa, joissa oli todella hyvin säilyneitä freskoja – Kappadokiassa on asunut viime vuosituhannen alussa paljon kristittyjä. Pääsimme kurkistamaan myös ikivanhoihin luola-asuntoihin. Valitettavasti luonnonpuistoon oli tullut moni muukin, esimerkiksi isot laumat kaikkialla parveilevia koululaisia. Jokaiseen vähänkin kiinnostavampaan kohteeseen sai jonottaa pitkään ja jotkin turistiryhmät oppaineen etuilivat röyhkeästi. Näkemisen arvoinen paikka joka tapauksessa.

Toivomuspuu

Kappadokiassa voi päästä myös ratsastusretkelle.

Viimeisenä iltana menimme illallisen jälkeen istuskelemaan hauskasti Red Red Wineksi nimettyyn pubiin. Siellä oli tunnelma kohdillaan: kynttilävalaistus, takkatuli, vesipiippua polttelevat saksalaispojat ja yllättäen kanssamme samaan paikkaan päätynyt moottoripyörällä Suomesta Itä-Euroopan kautta Turkkiin ajellut suomalaismies. Sekä pubin omistaja, joka illan kuluessa kaatoi itselleenkin oluen ja istuutui kaikessa rauhassa takkatulen ääreen siemailemaan tuopistaan ja tupakoimaan (Turkin ravintoloissa on Suomen tapaan tupakointi kielletty, mutta mitäpä siitä..)! 

Ennen ajomatkaa takaisin Ankaraan kävimme vielä tutustumassa yhteen Kappadokian alueen monista ikivanhoista maanalaisista kaupungeista. Kristityt piileksivät niissä aikoinaan vainoja. Nykyään ne täyttyvät turisteista, ja mekin jouduimme ison japanilaisryhmän ja vielä isomman koululuokan väliin. Oli ahdasta ja pimeää, emmekä saaneet luolastosta kovinkaan paljon irti ilman opasta. No, tulipahan koluttua Kappadokia myös maan alta käsin.

Nyt blogi siirtyy pienelle tauolle. Palaan asiaan juhannuksen jälkeen, kun olen taas Ankaran elämän keskellä. Sillä välin nautin hetken kesäisestä Suomesta!  

Pääsiäinen Istanbulissa

Pääsiäisviikonloppu Istanbulissa oli onnistunut. Joulukuuhun verrattuna turisteja oli tietysti paljon enemmän liikkeellä ja kuuluisimpiin nähtävyyksiin oli pitkät jonot, mutta ihana sää - ja edelleen yhtä mahtava kaupunki - korvasi kaiken. Jopa minä, ihonväriltäni mallia kalkkilaivan kapteeni, sain viikonlopun aikana hieman väriä kasvoilleni. Ainakin nenän kärähtämisen auringossa myötä, jos ei muuten.

Kala-ateria Galata-sillan alla.

Parasta reissussa oli ehdottomasti puolitoistatuntinen risteily Bosporilla. Ostimme liput hyvissä ajoin, joten saimme varattua itsellemme loistavat näköalapaikat laivan keulasta. Ah, meri, aurinko ja upeat maisemat.. Sekä Aasian että Euroopan puoleisella rannalla riitti paljon nähtävää, esimerkiksi ihania vanhoja (ja uudempia) huviloita, Dolmabahçen palatsi ja Rumeli Hisarın linna 1400-luvulta. Dolmabahçe ja etenkin Rumeli Hisarı - mitäs vanhat linnaoppaat itselleen voivat - ovat paikkoja, joita täytyy ehdottomasti päästä katsomaan seuraavalla Istanbulin-reissulla.

Kävimme jälleen myös Topkapın palatsissa - pitihän vieraidemme nähdä se, ja palatsialueella riittää kyllä íhailtavaa vaikka kuinka moneksi kerraksi. Joulukuussa jätimme haaremin väliin, mutta nyt tutustuimme siihenkin. Ehkä koko Topkapın mielenkiintoisin paikka!

Nyt tuli viimein käytyä myös Sinisen moskeijan sisällä, mikä oli samalla ensimmäinen moskeijavierailuni koskaan. Olihan tämä Istanbulin kuuluisin moskeija vaikuttavan suuri ja koristeellinen, mutta - anteeksi nyt vain - ilmassa leijuva vahva jalkahien haju ehkä hieman haittasi elämystä. Moskeijaan kun ei saa mennä kengät jalassa. Monen turistin jalat olivat selvästi muhineet hikisissä jalkineissa jo monta tuntia ennen moskeijavierailua.

Hamamissa käynti oli sen sijaan todella rentouttava ja kirjaimellisesti puhdistava kokemus. Voin suositella kaikille Çemberlitaş-hamamia Topkapın ja muiden Istanbulin päänähtävyyksien läheisyydessä. Tämä turkkilainen kylpylä on otettu käyttöön jo 1500-luvulla. Aluksi hamamiin meno hieman arvelutti - etenkin se, että joku toinen pesee sinut - mutta käynnin jälkeen ihmettelin, miksen ollut uskaltautunut sinne aiemmin. En ole varmaan ikinä aiemmin ollut niin puhdas; pesijä oli todella perusteellinen.

Pääsiäisviikonloppuna Istanbulissa sai ihastella myös kukkaloistoa, sillä meneillään oli jokavuotinen tulppaanifestivaali. Joka paikkaan oli istutettu kauniin värikkäitä kukka-asetelmia. Myös kulkukissat ilahduttivat - asiasta voi kyllä olla montaa eri mieltä - meitä läsnäolollaan. Niitä parveili joka ruokapaikassa kerjäämässä herkkupaloja. Viimeisenä iltana juhlistimme tulevaa syntymäpäivääni viihtyisän, entisen italialaisen koulun tilalle perustetun ravintolan puutarhassa - tilasimme muuten kaikki lammasta pääsiäisen kunniaksi - ja siellä niitä kissoja vasta pyörikin. Yksi uskaltautui jopa hyppäämään pöytämme päädyssä olleelle tyhjälle tuolille ja katsoi meitä anovasti etutassut pöydällä. Turkkilaiset kulkukissat - toisista söpöjä karvapalloja, toisista varsinainen riesa. Ainakin minä pidän niistä paljon enemmän kuin kulkukoirista, jotka saattavat olla joskus ihan oikeasti vaarallisia, etenkin isona laumana.

Sanoisin, että ensimmäisestä pääsiäisestäni Turkissa ei jäänyt puuttumaan oikeastaan muuta kuin mämmi.

Ankara kahdessa päivässä

Meillä oli pääsiäisviikolla käymässä ensimmäiset vieraat Suomesta. Vierailun aluksi näytimme heille Ankaran nähtävyyksiä. Niitä ei paljon ole, joten kaksi päivää riitti hyvin. 

Linnoitus vanhakaupunki Uluksessa ja Anıtkabir eli Atatürkin mausoleumi, siinäpä kaksi päänähtävyyttä, joihin kaikki Ankarassa asuvat ulkomaalaiset aina vievät vieraansa. Kuten kuvista näkyy, sää oli viime viikolla jo todella aurinkoinen ja kesäinen. Ihan toista kuin takatalvessa rämpivässä Suomessa. Vierailijamme olivatkin lämpöön tyytyväisiä, eivätkä millään tahtoneet uskoa, että vielä muutama viikko aiemmin Ankarassakin oli tuskailtu päättymättömältä tuntuvan talven kanssa.

Anıtkabirin perusteellinen museo soutulaitteineen ja täytettyine koirineen on tullut meille kahden käynnin jälkeen jo aika tutuksi. Atatürkin kirjastosta, jota pääsee sitäkin ihailemaan museossa, löytyy muuten Kalevala alkuperäiskielellä! 

  

Kävimme katsomassa kuitenkin myös sellaista nähtävyyttä, jota emme olleet itsekään vielä Ankarassa asuesssamme nähneet: Augustuksen roomalaistemppelin raunioita. Ankarallahan on ollut pitkä historia jo ennen pääkaupunkiaikaansa. Temppelin rauniot sijaitsevat niiden yhteyteen myöhemmin rakennetun moskeijan kanssa laajalla aukiolla Uluksen laitamilla. Linnakkeelta oli temppelille yllättävän pitkä kävelymatka, mutta emme joutuneet pettymään näkemäämme. 

Kävimme vanhassakaupungissa ollessamme myös Koç-museossa, jossa emme sielläkään olleet aiemmin vierailleet. Koç on yksityisessä omistuksessa oleva, enimmäkseen tekniikkaan keskittynyt museo, ja täytyy sanoa, että se on todella omituinen mielenkiintoinen. Hassu sekoitus kaikenlaista jännää vanhasta hammaslääkärin välineistöstä kävelykeppikokoelmaan.

Luonnollisesti käytimme vieraitamme lisäksi Ankaran keskustassa Kızılaylla ja lähes jokaviikonloppuisessa ajantappopaikassamme, Ikean ja outletmyymälöiden muodostamassa upouudessa ostoskeskuksessa. Ilman näitä kohteita Ankara-experience olisi vajavainen.

Parin päivän ankaran turistikiertelyn jälkeen pakkasimme matkalaukut ja siirryimme vierainemme pääsiäisen viettoon Istanbuliin.