Mustallamerellä - Safranbolu ja Amasra

Teimme pari viikkoa sitten viikonloppureissun Turkin pohjoisrannikolle Mustanmeren ääreen. Matkalla pysähdyimme viehättävässä UNESCO:n maailmanperintökohteessa Safranbolussa, jonka vanhakaupungissa voi ihastella erittäin hyvin säilyneitä osmanitaloja. Paikka on osmanirakennusten lisäksi täynnä herkkukauppoja, joissa myydään muun muassa mausteita – myös kaupungin nimikkomaustetta sahramia, totta kai – ja paikallisia lokumeja eli turkkilaisia makeisia. Myyntikojuja oli mukava kiertää, kun kerrankin kukaan ei ollut huutelemassa ”Terve-terveä” tai ”Whereareyoufromia”. Välimeren turistirysien ärsyttävät myyntitavat eivät ole päässeet leviämään Safranboluun asti. Hyvä niin!

 

 

Pidin myös hotelli Cinci Hanin sisäpihalla olevasta kahvila-ravintolasta. Cinci Han toimi aikoinaan Safranbolussa pysähtyvien kauppiaskaravaanien levähdyspaikkana ja rentouttava levähdyspaikka se on edelleen! Kebapit ja teet nautittuamme tutkimme sisäpihaa kiertävän näyttelyn, joka esitteli perinteisiä osmanikoteja ja -asuja. Jotkut näyttelyn asetelmat olivat melko hulvattomia – tai ehkä me emme vaan tyhminä ulkomaalaisina ymmärtäneet niiden pointtia.

Die Türkischen.. Tämä mies toi väistämättä mieleen Studio Julmahuvin.

Safranbolusta suuntasimme Amasraan, joka on yksi tunnetuimmista ja suosituimmista lomakohteista Turkin Mustanmeren rannalla. Turkkilaisten keskuudessa siis, ulkomaisia turisteja houkuttelee enemmän Välimeri. Jo matkalla saimme todeta, että puheet Mustanmeren alueen metsäisyydestä ja vehreydestä todella pitävät paikkansa. Ajoreitin varrella olevissa upeissa metsä- ja vuoristomaisemissa silmä lepäsi – ihan toista kuin Ankaran jo näin loppukesästä kuivanruskeat näkymät! Tulimme Mustallemerelle keskeltä Ankaraa helleaaltoa (huutonaurua – en saa koskaan tarpeekseni näistä sanaleikeistä), joten virkistävä merituuli teki myös hyvää. Ja viihtyisän hotellihuoneemme parvekkeelta näki molemmat – vihreyden ja meren!

Amasra on selvästi erilainen kuin Välimeren alueen turkkilaiskaupungit. Kuten mainittua, muita ulkomaalaisia ei pahemmin näy, joten kaupungilla saa Safranbolun tavoin kierrellä ja katsella ihan kaikessa rauhassa. Toisaalta muiden kuin kotimaanmatkailijoiden vähäisyys näkyy ehkä tietynlaisena nuhruisuutena ja hiomattomuutena – esimerkiksi hotelleja on vain muutama ja useimmat niistäkin vanhoja ja kunnostusta kaipaavia. (Omassa yöpymispaikassamme muutaman kilometrin päässä keskustasta ei tosin ollut valittamista.)  Amasrassa on sen sijaan paljon hyviä kalaravintoloita, joista selvästi suosituin oli lauantai-iltana täyteen varattu. Olimme kyllä tyytyväisiä siihenkin ravintolaan, mihin lopulta päädyimme, ja hintataso oli paljon alhaisempi kuin esimerkiksi Antalyan ruokapaikoissa. Viihdykkeenä toimivat kala-annoksiamme kuolaavat kulkukissat. 

 

Canlı Balıkiin oli tunkua.

Yksi Amasran nähtävyyksistä on kaunis Bysantin valtakunnan aikaiselle linnoitukselle johtava Kemere-silta. Silta oli valitettavasti vierailumme aikaan kunnostettavana, joten sitä peittivät rakennustelineet. Sillalta avautuvat maisemat olivat kyllä hienot! 

 

Sillalta mereen hyppääminen vaarallista ja kiellettyä!

Uimaankin oli tietysti päästävä. Amasran keskustassa sijaitsee kaksi yleistä uimarantaa kaupungin kahdessa satamassa. Venesataman vieressä oleva ranta oli täpötäynnä, mutta näytti sen verran roskaiselta ja muutenkin epäilyttävältä, että päädyimme rannoista pienempään. Tämä ranta oli hiukan rauhallisempi ja siistimpi soveltuen mainiosti auringonottoon, mutta valitettavasti vesi ei ollut sielläkään kovin puhdasta. Vaikka Mustameri oli mukavan viileä verrattuna Välimeren lämpötiloihin, uimareissu jäi aika lyhyeksi huomatessani, mikä määrä roskia minua ui vastaan. 

Ennen rannalle menoa kävimme Amasran museossa. Sen pihalla patsasteli pari osmania.

 

Ennen paluuta Ankaraan olikin sitten pakko etsiä lähiseudulta joku vähän mukavampi ja ennen kaikkea puhtaampi uimaranta. Niitä löytyi peräti kaksin kappalein muutama kilometri Amasrasta itään päin. Ensimmäiselle rannalle Bozköyssä päädyimme oikeastaan sattumalta toista, kaverin meille suosittelemaa rantaa hakiessamme, joten teimme siellä vain lyhyen pyörähdyksen. Kivan oloinen ranta, mutta jatkoimme matkaa ja löysimme jotain vielä parempaa. Çakrazin pikkukaupungissa, joka täyttyy kesäisin turkkilaisista lomailijoista, on kaunis valkoinen hiekkaranta. Siellä vietimme rentouttavan sunnuntai-iltapäivän. Meressä kävi aikamoinen aallokko, mutta uiminen oli silti huomattavasti miellyttävämpää kuin Amasran likaisissa vesissä. 

 

Kauan odotettu kohtaamiseni Mustanmeren kanssa oli kaiken kaikkiaan onnistunut. Amasra oli rosoisuudessaan viehättävä, rannikkoseutu todella kaunista ja Safranbolussa kävisin mielelläni uudestaankin. Oli kiinnostavaa saada taas uusi näkökulma Turkkiin. 

Vieraita Suomesta, uutisia Turkista ja bayramia

Blogi on ollut pitkään kesätauolla. Olin yli kuukauden lomalla Suomessa. Myönnettäköön, että palasin sieltä jo kolme viikkoa sitten, mutta tässä on ollut sen jälkeen kaikenlaista muuta hässäkkää. Kuten ystäviä kylässä. Ei silloin ehdi bloggaamaan, kun pitää kierrättää vieraita ympäri Ankaraa Atatürkin mausoleumista moskeijaan, juoda iltaisin terassilla rakıa ja väistellä turistikrääsän myyjiä Antalyassa. Ymmärrättehän?

Kocatepe on Ankaran suurin moskeija.

On se valtava.

Antalyan paras nähtävyys on Välimeri. Voinkomennätuonnetakaisinnytheti?

Hassu pianisti Antalyan Terracity-ostarilla.

Perinteisempää kaupantekoa.

Antalyassakin oli touko-kesäkuussa isot protestit. "Vapaus on kadulla."

Kun palasin heinäkuun lopulla Ankaraan, protestit, joista kirjoitin edellisessä postauksessa, olivat jo loppuneet. Pinnan alla kuitenkin kuohuu edelleen. Ja oli protesteja tai ei, Turkissa on aina jännittävää avata päivän lehti. Milloin joku on arvostellut televisiossa raskaana olevien naisten kulkemista ihmisten ilmoilla , milloin poliitikko kieltää laulajaa esittämästä suosittua kansanlaulua eräässä tilaisuudessa, koska laulussa mainitaan rakı. Ja jos tilanne näyttää oikein pahalta, aina voi vetää foliohatun syvemmälle päähän ja syyttää kaikesta telekineesiä.

Bongasin vähän erilaisen turkkilaismaton ankaralaisessa mattokaupassa.

Vaikka turkkilaisista sanomalehdistä löytääkin aina villejä uutisia, muuten Ankarassa on ollut viime päivinä ihanan rauhallista. Torstaista sunnuntaihin Turkissa on muiden islaminuskoisten maiden tapaan vietetty paastokuukausi ramadanin päättävää nelipäiväistä juhlaa, jota kutsutaan turkiksi Ramazan bayramiksi (bayram = juhlapyhä) tai şeker (sokeri) bayramiksi. Sen ajaksi työpaikat sulkeutuvat ja Ankara hiljenee, kun ihmiset vetäytyvät juhlimaan perheen pariin – joko koteihinsa tai johonkin mukavaan lomakohteeseen muualla Turkissa, jos matkusteluun on varaa. Şeker bayramia voisi verrata kristittyjen jouluun siinä mielessä, että molemmat ovat ennen kaikkea perhejuhlia ja herkuttelu on olennainen osa juhlaa. Ja ihmisiä ei näy missään! Torstaina ja perjantaina oli kerrankin lähes miellyttävää kävellä Ankaran kaduilla, kun ärsyttävä liikenteen melu oli poissa, eikä tarvinnut väistellä keskelle jalkakäytävää parkkeerattuja autoja. Olisipa aina bayram! 

Ankaraa protestointia

Olin Suomessa käymässä, kun kuulin, että Turkissa oli alkanut tapahtua. Päivä oli toukokuun viimeinen perjantai, ja olin ihan sattumalta pukenut sinä aamuna päälleni Istanbul-aiheisen t-paidan.

Juuri Istanbulista tuli sen viikonlopun keskipiste. Rauhallisesti alkanut Taksim-aukion viereisen puiston tilalle suunniteltua ostoskeskusta vastustanut mielenilmaus laajeni joksikin paljon isommaksi, kun poliisit varhain perjantaiaamuna yllättivät puistossa jo useamman päivän mieltään osoittaneet kaupunkilaiset vesitykeillä ja kyynelkaasulla. Poliisin kohtuuttomat otteet saivat kansan raivoihinsa, ja ihmiset nousivat kaduille.

Pian kyse ei ollut enää muutaman puun puolustamisesta Istanbulissa, vaan koko Turkin hallitusta ja etenkin maan itsevaltaisin ottein esiintyvää pääministeriä vastustavista protesteista, jotka Gezi-puiston tapahtumat olivat saaneet pintaan. Nämä protestit levisivät Istanbulista nopeasti ympäri Turkkia ja jatkuvat edelleen. Poliisit poistuivat Taksim-aukiolta jo mielenosoitusten toisen päivän iltana, mutta muualla Istanbulissa sekä etenkin Ankarassa ja Izmirissä poliisi on jatkanut kovia otteitaan pääasiassa ei-väkivaltaisia protestoijia vastaan.

Tuona protestien ensimmäisenä viikonloppuna, kun olin vielä Suomessa, näin Ankarassa asuvan kaverin Facebookiin laittaman kuvan Ankaran kattojen yläpuolella leijuneesta kyynelkaasupilvestä. Se pysäytti. Samoin uutisissa levinneet kuvat poliisien väkivallan seurauksista Istanbulissa - verisiä kasvoja (poliisi ampui kyynelkaasukapseleita suoraan kohti mielenosoittajien päitä), vesitykkien osumista mustelmaisia käsivarsia ja jalkoja, kyynelkaasusta vuotavia silmiä. Taksim-aukiolta alkava pitkä kävely- ja ostoskatu Istiklal näytti kuvissa erityisen hätkähdyttävältä; tuttu katu näytti muuttuneen sotatantereeksi. Sunnuntaina jopa Helsingissä järjestettiin tukimielenosoitus Turkin protesteille - maasta kantautuvat uutiset hätkähdyttivät koko Eurooppaa.

Kun palasin Ankaraan myöhään sunnuntaiyönä, jännittyneen tunnelman aisti jo lentokoneen laskeutuessa. Täpötäyden koneen enimmäkseen turkkilaiset matkustajat katselivat hiljaisina maansa pääkaupunkia yövalaistuksessa. Minä yritin katseellani erottaa kaupungin valoista keskustan Kızılayta, johon ankaralaiset mielenosoittajat ovat kokoontuneet jokaisena iltana Istanbulin Gezi-puistosta alkaneen tapahtumien vyöryn jälkeen.

Täällä Gaziosmanpaşan kaupunginosassa on elämänmeno kuitenkin jatkunut rauhallisena. Suurimmat protestit tapahtuvat enimmäkseen iltaisin lähempänä keskustaa, eikä meidän asuinalueellamme tarvitse pelätä joutuvansa poliisien kyynelkaasuhyökkäyksen kohteeksi. Joka ilta kello yhdeksän naapurustossamme alkaa kuitenkin tapahtua - ihmiset hakkaavat kattilankansia yhteen, asuntojen valoja välkytellään ja autontorvet tööttäävät. Nekin, jotka eivät lähde illalla kaduille, yhtyvät illasta toiseen äänekkäisiin tukiprotesteihin. Eilen, kun pääministeri Erdoğan palasi Ankaraan oltuaan ensin valtiovierailulla Afrikassa ja sitten puhekiertueella Istanbulissa ja muualla Turkissa, kattilankansien kalistelu oli kovempaa kuin moneen päivään.

Emme ole kuitenkaan malttaneet pysytellä kokonaan poissa tapahtumien keskipisteestä, vaan kävimme torstai-iltana katsomassa, millaista meininki on Kuğulu-puistossa ja Tunalı Hilmi -kadulla. Ankaran mielenosoitukset ovat Kızılayn ohella keskittyneet ko. puistoon ja kadulle. Ja mitä näimmekään - suuren kaupunkifestivaalin! Pääministeri on haukkunut mielenosoittajia varkaiksi (çapulcu) ja väkivaltaisiksi vandaaleiksi, mutta alueen tunnelma oli tästä kaukana.

Porukkaa kokoontumassa Kuğulu-puistoon

Puistoon oli perustettu oma kirjasto, josta sai ottaa ja vaihtaa kirjoja ilmaiseksi ja siellä oli tarjolla ilmaista ruokaa, teetä ja vettä energiaa tarvitseville protestoijille. Innokkaimmat mielenosoittajat olivat pystyttäneet puiden siimekseen telttoja. Ihmiset, joita valui paikalle koko ajan lisää, vaikuttivat rennoilta ja hyväntuulisilta. Kaikkialla näkyi katuihin ja kyltteihin kirjoitettuja iskulauseita, joiden sisältö oli enimmäkseen pääministeriä, hallitusta ja poliisia vastustava, mutta alue oli silti pysynyt hämmästyttävän siistinä ja ostoskadun liikkeiden ikkunat ja pankkiautomaatit ehjinä. Ei merkkiäkään vandalismista. Tuntuukin uskomattomalta, että poliisi on pysäyttänyt Ankaran mielenosoitukset lähes joka yö kyynelkaasun ja vesitykkien voimin nyt jo yli viikon ajan sekä tehnyt väkivaltaisia pidätyksiä.

Kuğulun pop up -kirjasto

Myös pääministerin asenne on varsin kiintoisa. Itsepintaisesti hän on vaatinut lähes joka puheessaan mielenosoittajia poistumaan kaduilta, mutta ei ole valmis taipumaan yhteenkään protestoijien vaatimuksista. Taksim-aukion rakennussuunnitelmat pysyvät edelleen samoina, poliisit eivät ole jättäneet mieltään ilmaisevia kansanjoukkoja rauhaan ja ennenaikaisia vaaleja ei järjestetä. Turkin CNN näytti Taksimin protestien ollessa kiihkeimmillään dokumenttia pingviineistä ja perjantaiaamuna ainakin seitsemän sanomalehden kannessa komeili täsmälleen sama otsikko, lainaus Turkkiin palanneen Erdoğanin puheesta. Nykyhallintoa on kritisoitu uskonnon sekoittamisen politiikkaan - esimerkkinä tästä vast'ikään kiristynyt alkoholilaki - ohella juuri esimerkiksi huonontuneesta sananvapaudesta.

Nyt viikonlopuksi on suunnitteilla kaksi isoa AKP:n vastamielenosoitusta Ankarassa ja Istanbulissa. Tämäkö on keino, jolla protestit saadaan loppumaan? Hallituksen kannattajien usuttaminen sen vastustajien kimppuun? Toivottavasti tähän asti enimmäkseen rauhalliset protestoijat eivät tästä provosoidu ja pitävät päänsä kylmänä.    

Uusia näkökulmia tuttuihin paikkoihin

Kauan olen taas lykännyt postauksen tekemistä, vaikka tänä keväänä olisi blogattavaa riittänyt useampaankin kertaan. Mutta tällaiset koontipostaukset ovat parhaita, eikö (eikö?).

Meillä oli huhtikuun lopulla sukulaisvieraita Suomesta, joille näytimme ensin muutaman päivän Ankaraa ja vietimme sitten loppuajan Istanbulissa, missäpä muuallakaan. Osalle vieraista molemmat kaupungit olivat jo tuttuja edelliseltä vierailulta, mutta osa ei ollut käynyt kummassakaan aiemmin. Jottei kukaan tylsistyisi, yritimme mahduttaa ohjelmaan sekä suosituimpia nähtävyyksiä että vähemmän tunnettuja kohteita, joissa emme olleet välttämättä itsekään vielä käyneet.

Ankarassa kävimme ensimmäistä kertaa Hamamönüssä, joka oli ennen täysin slummiutunut, hylätty kaupunginosa. Muutama vuosi sitten Hamamönü sai kuitenkin uudet kasvot, kun sen vanhat osmanitalot kunnostettiin ja alueen tiet muutettiin suurimmaksi osaksi kävelykaduiksi. Nykyään paikkaa mainostetaan Ankaraan saapuville matkailijoille jo lentokentällä. Ja kannattaa mainostaakin, sillä Hamamönüssä Ankarasta saa ihan toisenlaisen kuvan kuin esimerkiksi kaupungin karussa ja meluisassa keskustassa. Se on täynnä viehättäviä puutaloja, mukavia kahviloita ja pikkuputiikkeja. Tosin alue näyttää olevan myös varsin uskonnollinen - kahviloissa ei myydä alkoholia ja katukuvaan kuuluu useita moskeijoita. Viimeisen päälle kunnostetut ja osittain kokonaan uudelleen rakennetut osmanirakennukset sekä putipuhtaat, kukkaistutuksin koristellut kävelykadut antavat paikasta hiukan keinotekoisen vaikutelman - on vähän liiankin siistiä ja särmätöntä. Ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka joka tapauksessa!  

 

Konservatiivisen demokraattisen ajattelun yhdistys - anteeksi mitä?

Istanbulissa tutustuimme toiseen Turkin ei-niin-tunnettuun nähtävyyteen eli Khoran kirkkoon. Kirkko sijaitsee vähän syrjässä Istanbulin päänähtävyyksistä vanhan kaupunginmuurin kupeessa, mutta pieni vaivannäkö ratikkavaihtoineen kannatti. Yli tuhatvuotiaassa Khorassa on upeita bysanttilaisia freskoja ja mosaiikkeja, jotka ovat säilyneet todella hyvin. Kirkolla on Hagia Sofian tavoin värikäs historia - se on toiminut luostarina, moskeijana ja nyt museona. Suosittelen lämpimästi.

 

Kävin nyt ensimmäistä kertaa myös vast'ikään uudelleen avatussa Istanbulin arkeologisessa museossa, jonka kiertämiseen meni vielä osittain jatkuvasta remontista huolimatta ainakin pari tuntia. Tutuksi tuli myös Topkapın ja arkeologisen museon vieressä sijaitseva Gülhane-puisto, joka oli aiemmin yksinomaan Topkapın palatsin asukkaiden käytössä mutta nykyään kaikkien kaupunkilaisten ulottuvilla. Puiston kukkaloisto on parhaimmillaan juuri huhti-toukokuussa, joten satuimme paikalle hyvään aikaan.

 

 

 

Toukokuussa vietimme viikonlopun Kappadokiassa. Vuosi sitten oleilimme Göremessä, nyt kohteemme oli Ürgüp. Ürgüpiä mainostetaan luksusta kaipaavan matkailijan valintana. Se on täynnä viehättäviä butiikkihotelleja, joista useimmat tarjoavat Göremen hotellien tavoin luolamajoitusta. Hotellimme Elkep Evi osoittautui nappivalinnaksi - kiva huone, hienot maisemat (etenkin aamiaisterassilta) ja ystävällinen henkilökunta. Viikonloppu kului mukavasti alueen kuuluisiin viinitiloihin ja -kauppoihin tutustuessa. Ehkä niitä viinejä tuli vähän maisteltuakin. Paluumatkalla kävimme vielä katsastamassa Uçhisarin kylän, jossa kiipesimme ylös "linnoituksena" mainostetulle näköalapaikalle. Linnoitus osoittautui normaalia korkeammaksi tuhkakivimuodostelmaksi.

 

 

Näköalapaikalla Ürgüpissä

Uçhisarin linnoituksella oli muitakin

 

 

 

Tällaista porukkaa hengasi Uçhisarin keskustassa

Säkkituolikahvilassa

Tämä kaikki tapahtui ennen kuin Turkissa alkoi kuohua viime viikonloppuna, mutta aihe ansaitsee oman postauksensa.